Verhoilija palveluksessasi Täyden palvelun Verhoomo Anne-Maria 

Verhoomo Anne-Maria on perustettu vuonna 2007, verhoilutöitä olen tehnyt jo vuodesta 2004 lähtien. Työni lopputuloksen välitön näkeminen palkitsee, ja rakkaus omin käsin luomiseen ohjaa verhoilijantyötäni. Palveluihini kuuluvat huonekaluverhoilu sekä ajoneuvo- ja veneverhoilut. Palvelen asiakkaitani avaimet käteen -periaatteella. Arviot ja kangasvalinnat voidaan tehdä kotonasi tai yrityksessäsi, ja vastaan myös mahdollisista kuljetuspalveluista. Toimin verhoilijana ensisijaisesti Hyvinkäällä ja Kanta-Hämeen alueella, mutta liikun innostavan työni mukana laajasti pitkin Uudenmaan aluetta.

Ota yhteyttä

Vaivatonta verhoilupalvelua Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueella

Työni luonteen vuoksi olen aina lähellä asiakkaitani. Liikun siellä, missä asiakas minua tarvitsee, joten työni vie minua kattavasti ympäri Uudenmaan aluetta. 


Monipuoliset verhoilutyöt saavat usein alkunsa vanhasta perintötuolista, uudesta sisustuksesta, paremman käytännöllisyyden tavoittelusta – kuten myös toiveista huonekalun, auton tai veneen arvon nostamiseksi. Verhoilun inspiraationa toimivat uusimmat trendit sisustuksessa, kuten myös luonto, muotoilu sekä vintage – ja ylipäätään se, mikä on sinun toiveidesi täyttymys. Ethän epäröi ottaa yhteyttä, vaikka et vielä tietäisikään, miten ja millä materiaaleilla toteutus tulisi suorittaa. Pitkä kokemukseni verhoilijana auttaa kartoittamaan niin lähtötilanteen kuin antamaan sinulle ehdotuksen parhaasta toteutustavasta yksilöllisen lopputuloksen saamiseksi. Jokainen työni on asiakkaalle henkilökohtaisesti räätälöity toteutus.

Tilatessasi verhoilupalvelun sovitaan kanssasi ensin tapaamisaika, jolloin tuon sinulle kangasvaihtoehtoja näytille. Selvitämme sinun visiosi ja toiveesi verhoilutyön suhteen. Kun löydämme projektiisi sopivan kankaan ja olet hyväksynyt ehdotukseni verhoilun toteutustavasta ja hinnasta, sovimme kanssasi aikataulusta ja tämän jälkeen kuljetan huonekalusi verstaalle. Verhoomo Anne-Marian palveluun kuuluu myös huonekalun kuljetus takaisin työn valmistuttua.

verhoilupalvelut

Verhoilupalvelut

Hanki uusi ilme kotiisi, mökillesi tai toimitilaan hyödyntämällä verhoilijan ammattitaitoista näkemystä. Olivatpa tarpeesi sisustukselliset elementit, irtopäälliset, koristetyynyjen verhoilu tai jokin muu, verhoilijan avulla loihdit tuoreen ilmeen nopeasti ja vaivattomasti. 

Korvataanko aikansa elänyt uudella tyylillä vai kunnioitetaanko entisajan tunnelmaa? Sinä päätät!

Ajoneuvo- ja veneverhoilut

Ajoneuvo- ja veneverhoilut

Vanhempikin auto saa kätevästi uuden ilmeen verhoilun avulla. Auton verhoilu takaa ajoneuvon käyttömukavuuden sekä nostaa sen arvoa ja käyttöikää. Minulta saat myös moottoripyöräsatuloiden verhoilut. Laadukas jälki takaa tyylikkään ilmeen sekä kestävyyden.


Minulla on myös vuosien kokemus veneverhoilusta. Olipa toiveenasi uusia veneen penkit, patjat tai venekuomu, saat ennakkoon hinta-arvion työn toteutuksesta. 

Huonekaluverhoilu

Huonekaluverhoilu

Verhoomo Anne-Maria on erikoistunut myös huonekalujen entisöintiin ja verhoiluun. Minä annan kalusteillesi uuden elämän! Verhoilen niin modernit kuin klassisetkin huonekalut aina rokokootuoleista upeisiin designsohviin.

Monipuoliset verhoilupalveluni kattavat perinteisen, teollisen sekä julkitilaverhoilun.
Huonekaluverhoilun luovat ratkaisut antavat kalusteellesi tarvittavaa arvokkuutta ja pitkäikäisyyttä.

Ota yhteyttä: Verhoomo Anne-Maria

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.